Olen itsenäinen artisti Haydé eli oman tien ja vision toteuttaja ilman levy-yhtiötä. Toinen albumini “Picturesque” on nyt julkaistu.
Kaikki levyn 10 kappaletta ovat omia sävellyksiä ja sanoituksia. Levyn tuottaja on Dennis Millner.
Artistina edustan sellaista laulaja-lauluntekijä -kulttuuria, jossa kappaleet syntyvät kokonaisina omasta kynästä jonkin tunteen seurauksena. Lauluilla on oikeasti merkitystä ja tavoitteeni on, että ne alkaisivat elää omaa elämää. Tavoitteeni on myös tehdä musiikkia, jollaista toivon maailmassa olevan. Koitan täyttää jonkin aukon, joka muuten jäisi tyhjäksi.
Ennen kaikkea musiikki ja sen tekeminen on minulle kuin suuri seikkailu, jonne utelias mieleni uppoutuu ja sitten unohtuukin kaikki muu. Jos soitan pianolla väärin jotain kaunista kappaletta ja se kuulostaakin tosi hyvältä, siitä syntyy usein uusi biisi, koska ne väärät sävelet avaavat jonkin “uuden maailman”. Silti sanat on se, mistä luomisprosessi lähtee yleensä aina. On joku tunne, josta tulee lause ja sitten pitää mennä pianon luokse - siitä se lähtee. Rakastan myös esiintyä ja joskus tuntuu, että en ole aivan kokonainen, jos edellisestä keikasta on pitkä aika. Musiikin tekeminen on minulle hyvin kokonaisvaltaista. Laulut vievät minut jonnekin “salaiseen paikkaan” ja vaikka olen kuinka yrittänyt analysoida luomisen prosessia, se pysyy hieman mysteerinä. Englannin kieli on mielestäni kaunis laulukieli ja on ollut mahtavaa saada toteuttaa oma visio tällä levyllä myös sen suhteen. Ehkä joskus teen vielä suomeksi jotain, mutta olen niin sisältäpäin ohjautuva, että en osaa tehdä musiikkia muussa järjestyksessä kuin siinä missä se syntyy.
'Picturesque' on syvällinen katsaus ihmisen pimeisiin puoliin kuten pakkomielteisiin ja harharetkiin niin pään sisällä kuin sen ulkopuolella. Albumi käsittelee myös perhettä, joka edustaa meille usein kuulumisen ja läheisyyden täyttymystä. Ehkä vahvin teema on kuitenkin todeksi tuleminen ja merkityksellisyys. Millä on oikeasti merkitystä? Levyltä löytyy kirje laulun muodossa tämän maailman päättäjille. Siellä on laulu, joka on suoraa huutoa maailmankaikkeuden Luojan puoleen: “Oletko?”. Sieltä löytyy tuutulaulu syntymättömälle lapselle tai kenties sinulle ja minulle, joiden täytyy syntyä lapsiksi uudestaan. Siellä on laulu, jossa pohditaan olemmeko me vielä 50 vuoden päästä "ihan ookoo" vaikka emme ole kohdanneet enää aikoihin. Yhdessä laulussa kävellään tärisevin käsin kahvikuppi kädessä ja taistellaan mielen pirstaloitumisen rajalla kun taas toisessa kertojan ystävä on jäänyt kuin lintuna häkkiin eikä osaa puhua mistään vaikka maailma ympärillä olisi täynnä värejä, kauneutta ja tarinoita.
Levy on kokonaisuus, jossa jokainen kappale nivoutuu edelliseen. Albumi on parhaimmillaan, kun istut vaikka junaan, laitat luurit korville ja lähdet matkalle.
Rakastan luoda kokonaisuuksia ja tuottaja Dennis Millner lähti tähän seikkailuun mukaan luomaan kanssani elokuvalliset musiikkimaisemat, joissa sinfoniaorkesteri ja modernimmat elektrosävyt kohtaavat. Draaman kaaret saavat olla vuoren korkuisia. Kaikki kappaleet ovat tosiaan englanniksi paitsi ne, joissa ei ole sanoja.
Jospa ihmiset unohtaisivat kännykän selailun tätä kuunnellessaan ja pitkästä aikaa kuuntelisivat kokonaisen albumin alusta loppuun keskeytyksettä. Toivon, että matkan aikana saisit kylmät väreet muutamaankin kertaan.
IN ENGLISH
"Which tunes go together?" 3-year-old Haydé was thinking as she sat at the piano.
It was all about being curious and that's how the first song was born. Songs have been born ever since.
The road has taken this Finnish artist from piano lessons to Helsinki to study music as a profession and all the way to becoming a singer, but songwriting has been very natural in her musical journey.
Today, Haydé writes, composes and arranges.
In 2019, we saw the release of Haydé’s first album "Traveling" in collaboration with George Levantovsky, Johannes Österlund and Dennis Millner and a real string orchestra to play on this record.
The album release concert with the entire orchestra was held on January 15, 2020 in the Kapsäkki Theater Restaurant in Helsinki.
In addition to making her own art pop, she loves to sing folk-punk and old jazz with her two other orchestras: Wisla and Jazzarella.
In the summer of 2019, Haydé performed at an alternative festival called Slot Art Festival in Poland.
New album Picturesque was released on 24 January 2025. Check it out! https://snd.click/hayde-240125

"One by one, the attention is drawn to that theme, those strings, the shrill vocals on top of everything, between and next to it, and of course the horns. Wow, wonderful, charming, free and at the same time so confusing that you want to run out of adjectives."
Mika Roth, review of the single "No room for me" 4th October 2019
⭐️⭐️⭐️⭐️
"Haydé goes on quite a musical journey with this debut album, which, despite its courage, artistry and surprise, is also light and easy to chew in a good way. And to create such, is effortlessness in such monumental pop is already a miracle in itself, so I can only recommend getting to know Traveling."
Mika Roth, review of the album "Traveling" 31st December 2019
⭐️⭐️⭐️⭐️